Historian havinaa

Ompahan taas aika vierähtänyt hurjan nopeasti! Teen tässä nyt samalla hieman kouluhommia ja kerron teille arkeologisen kurssin historiallisesta retkestä. Tällä reissulla ei tullut kovin hyviä kuvia, koska kaksi bussilastillista ihmisiä juoksee kuin kakaralauma. Pahoittelen siis että melkein jokaisessa kuvassa on ihmisiä.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli County Kildare (aka. Contae Chill Dara) St. James´s church of ireland. Tämän kohteen historia alkaa 800 luvulta. 800 luvulla tälle paikalle rakennettiin viikinkien toimesta luostari. Ainoat jäänteet mitä tästä luostarista on jäljellä ovat luostarin kaariholvi sekä myöhemmin kunnostettu torni. Samoilta ajoilta jäänteitä löytyy kolmen eri kelttiristin muodossa ja viikinkiaikaisen hautakiven muodossa. Joka on minun ymmärtääkseni ainoa Irlannissa sijaitseva kivi jossa on Skandinaviaan liittyviä merkkauksia.

Itseänihän kiinnosti tietysti tuo (hog-back) viikinkien hautamerkki, mutta pikaisen vilkaisun tuloksena siitä oli yllätys yllätys vähiten tietoa.

Edessä oleva kaari on peruja vanhasta luostarista.

Kelttiristi jossa on erilaisia perinteisiä kaiverruksia

Eräänlainen skandinaavinen hautamerkki viikinki ajoilta.

Seuraavassa kohteessa otetaan ajassa taaksepäin. Tämä kohde sijoittuu noin 4000 ja 3000 vuotta ennen kristuksen syntymää, joten aika lailla taaksepäin mentiin? Brownshill Dolmen (aka. Kernanstown Cromlech). Alunperin tällä paikalla on ollut kolme samanlaista hautapaikkaa, mutta oletettavasti maajussit ovat tuhonneet pienemmän haudat ja jättäneet tämän haudan paikalleen ehkä kokonsa vuoksi tai jonkun muun syyn vuoksi. Hauta on eräänlainen sisään astuttava hauta. Näille haudoille tyypillisiä ominaisuuksia ovat että ne sijaitsevat veden lähellä ja haudan ovi on suunnattu etelään. Haudan ovat pystyttäneet ensimmäiset viljelijät ja sen tiedetään sisältäneen jopa 23 ihmisen jäänteet. On myös arveltu että haudan pystyttämiseen on tarvittu jopa 200 ihmistä. Onhan tuo möhkäle aika iso!

Brownshill portal tomb

Viimeinen kohteemme oli hieman erilainen kohde, eli ei turisti kohde. Itse kohde sijaitsi keskellä lampaiden lammaslaumaa. Hieno kohde sinänsä. County Carlow ( aka. Contae Cheatharlach) Ballymoon castle. Tuntematon kohde, mutta hyvin tärkeä ja omalaatuinen kohde arkeologeille. Tämä linna ei harmiksi vain ikinä valmistunut. Linna olisi ollut huikea 13 yksityisine vessoineen ja lukuisine tulisijoineen. Linna on rakennettu 1200-1300 luvuilla. Todella kaunis kohde ja pistää miettimään kuinka kaunis siitä olisi tullut, mutta toisaalta juuri tällaisenaan linna antaa minulle paljon enemmän tietoa ja arvoa kuin uudelleen kunnostettu yksityiskäytössä oleva linna.

 

Nykyään lampaiden kotina sijaitseva keskeneräinen linna.

Kakaralauma juoksee.

Viimeviikolla kävin vaeltamassa wicklown vuorilla ja vierailimme Howth nimisellä saarella. Näistä tuleekin kunnollisia kuvia!

And you guys, who are translating this with google good luck 😉 Just ask if google is giving you silly translations 🙂